fbpx

Lomaltapaluu on aivoille shokki

Aivot oppivat sitä mitä niillä tehdään. Mitä sinun aivot ovat tehneet lomalla? 

Toivottavasti ainakin saaneet erilaisia virikkeitä kuin työarjessa, levänneet, tulleet monipuolisesti ravituiksi, kokeneet uutta ja nauttineet mielihyvää tuottavista dopamiiniryöpyistä. 

Vaikka niin loma kuin työkin tekee hyvää aivoille, tarvitsemme niitä molempia ja aivot rakastavat päästä hommiin, niin äkillinen muutos on aina shokki. 

Olethan armollinen itsellesi loman jälkeisinä päivinä

Anna aivoille aikaa sopeutua jälleen ripeämpiin aamutoimiin, aikataulutetumpaan elämään ja to do -listojen aiheuttamiin tunteisiin. Arkijuttuihin, jotka usein muutaman viikon päästä tuntuvat tutuilta ja turvallisilta raameilta, joiden mukaan elämä rullaa. 

Jos siirtymä on vaikea, voisitko ajatella, että ehkä se on merkki siitä, että olet osannut lomailla sen sijaan, että manaisit itseäsi tai työtäsi. 

Toisaalta, joskus on tarve muutokselle.  

Loman jälkeen aivot ovat valmiudessa luomaan uusia rutiineita 

Työajatukset ja -rutiinit ovat (toivottavasti) olleet lomalla ja yhteydet niihin käytettäviin hermoverkostoihin ovat hieman hiipuneet. Nyt onkin vuoden paras aika tehdä muutoksia. 

Loman jälkeen on helpompi tarkastella itseään ja työtään pienen etäisyyden päästä ja kyseenalaistaa ajattelua ja toimintatapoja. 

Mistä asioista nautin ja mitä haluan vaalia? 

Miten pidän huolta, että nämä asiat pysyvät mukana?

Minkä asioiden toivoisin olevan toisin? 

Miten minä niitä muuttaisin?

Mihin niistä voin oikeasti itse vaikuttaa?

Mitä olen valmis tekemään muutoksen aikaansaamiseksi?

Jos muutos vaatii minulta toimia, olenko valmis hyväksymään nykytilan?

Muutos lähtee pienistä asioista

Usein jo pysähtyminen ja asian tarkastelu uudesta näkökulmasta muokkaa ajattelua. Vähitellen uuden näkökulman palatessa mieleen riittävän usein, tiedostaen tai tiedostamatta, tapahtuu muutos myös käytännön tasolla. Joskus se tarkoittaa oman toiminnan muuttumista, joskus tapaa suhtautua asiaan tai toiseen ihmiseen ja joskus myös oivallusta, että tämä työ ei ole minua varten. 

Et välttämättä vielä tiedä mitä muuttaa tai miten, eikä se kirkastu pakottamalla. Pysähdy siis ensimmäisinä loman jälkeisinä viikkoina tarkastelemaan tietoisesti itseäsi ja työtäsi. Tunnista eteenpäin vievät asiat, hidasteet ja umpikujat. Ylläolevan kysymyslistan avulla voit huomata asioita joihin vaikuttaminen on juuri nyt sinulle tärkeintä ja mahdollista. 

Heti ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä toimeen. Aivoilla on juuri nyt ihan tarpeeksi hommaa sopeutuessa uuteen arkeen. Tärkeimmät oivallukset jäävät elämään, palaavat mieleen ajoittain ja ohjaavat sinua myös tiedostamattasi.

Voit kirjoittaa ajatuksia ylös.  Varaa kalenteriin muutaman viikon päähän aika niiden uudelleen silmäilyyn. Saatat oivaltaa jotain uutta ”työaivojesi” päästyä vauhtiin. Tai ainakin saat muistutuksen levänneiden aivojesi ajatuksista siltä varalta, että vanhat rutiinit ja kiire ovat kaapanneet sinut.

Nina

ps. Uusimman Yhteishyvän (4/20) artikkelissa (s. 32-33) lisää vinkkejäni aivoista huolehtimiseen erityisesti lomalta palaamisen yhteydessä

Lisää artikkeleita

Nyt testataan psyykkistä peruskuntoa

Hyvä psyykkinen peruskunto mahdollistaa toimintakyvyn ja joskus jopa pelastautumisen poikkeuksellisissa tilanteissa. Psyykkinen peruskunto on fyysistä peruskuntoa vastaava kokemusten ja harjoittelun myötä rakentunut

Poikkeustilanne pistää mielen koetukselle

Nyt perutaan koulutuksia, tapaamisia ja kokoontumisia. Samaan aikaan, kun monen kalenteri tyhjenee, media täyttyy ohjeista, mielipiteistä ja uutisista. Ei puhuta kuin koronaviruksesta. 

Ota yhteyttä

Meihin saat parhaiten yhteyden sähköpostilla: info@aivotaidot.fi tai oheisella yhteydenottolomakkeella.

Kouluttajamme tavoitat osoitteista: 
heli.isomaki@aivotaidot.fi
nina.uusitalo@aivotaidot.fi

Kiitos viestistäsi. Vastaamme sinulle mahdollisimman pian!